Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus on perusoikeus, mikä oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tarkoittaa, että kaikilla ihmisillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja. Ketään ei syrjitä ulkonäön, uskonnon, sukupuolen tai minkään muunkaan ominaisuuden perusteella.

Perustuslaki määrää, että kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia. Samalla laki sisältää yleisen syrjintäkiellon. Yhdenvertaisuudesta on lisäksi säädetty yhdenvertaisuuslaki, jonka tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Tasa-arvolaki puolestaan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa, missä Suomi on ollut edelläkävijä. Suomi myönsi toisena maana Uuden-Seelannin jälkeen naisille äänioikeuden vuonna 1907.

Vaikka laissa kuinka määritettäisiin yhdenvertaisuudesta, ei se yksin riitä tekemään yhteiskunnasta yhdenvertaista. Osa syrjinnästä tapahtuu arkisissa kohtaamisissa, eikä liity mitenkään lakiin. Syrjintäkokemus on aina henkilökohtainen. Yhteiskunnassa yleisimpiä syrjinnän muotoja ovat esimerkiksi nimittely, ulkopuolelle jättäminen ja epäystävällinen kohtelu.

Viime vuosina tehtyjen syrjintää mittaavien Eurobarometri-mittausten mukaan suomalaiset ovat sitä mieltä, että syrjintä etnisen alkuperän perusteella on kaikkein yleisintä.

Yhdenvertaisuus vaatii myös omaa aktiivisuutta

Paperilla yhdenvertaisuus tarkoittaa kaikille ihmisille samoja ihmisoikeuksia ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia, mutta poliittista osallistumista näyttää Suomessa vaivaavan ikävä peruspiirre: toiset osallistuvat paljon enemmän kuin toiset. Yleensä ne, joilla menee yhteiskunnassa muutenkin keskimääräistä huonommin, osallistuvat politiikkaan muita vähemmän. Osallistuminen olisi silloin kuitenkin erityisen tärkeää, että kaikenlaiset äänenpainot saataisiin huomioiduksi päätöksenteossa.


Jaa somessa

Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0